Kolumni: Yksinäisyys
Välillä tekee mieli sammuttaa puhelin, työntää kannettava tietokone sängyn alle ja kuunnella hiljaisuutta. Olla vain, puhumatta mitään, vastaamatta yhteenkään kysymykseen. Olla yksin.
Joka päivä on kiire töissä ja kotityöt kasaantuvat: pyykit odottavat ripustajaansa ja lattia imuroimista. Työhuoneessakin paperit ovat sekaisin ja lehtikori pursuilee mainoksia jotka pitäisi kipata keräykseen. Kukapa ei kaipaisi pientä irtiottoa arjesta, työstä, kiireestä? Miksi kukaan ei ole keksinyt että kerran kuukaudessa saisi viettää yhden päivän aivan yksinään, omasta seurasta nauttien ja olla tekemättä yhtään mitään?
Aina muiden ihmisten seura ei kiinnosta, ei jaksa olla sosiaalinen. Silloin on parempi vetäistä peitto korviin ja napsauttaa lempielokuva pyörimään. Kun on hetken huilannut ja ajatellut elämää, jaksaa taas kuunnella muiden ilot ja murheet, olla mukana lähimmäisten elämässä.
Mutta entä sitten, jos edessä on pitkä sairasloma? Kolmannen päivän jälkeen televisio-ohjelmat puuduttavat, lehdistä ei löydy luettavaa eikä netissäkään jaksa surffata. Silloin on tylsää. On niin tylsää, että pidemmän päälle se alkaa masentaa.
On muitakin syitä yksinoloon kuin sairasloma, ehkä pahempiakin. Niitä ihmisiä, jotka elävät yksin, on paljon. Meidän jokaisen suvussa ja ystäväpiirissä on taatusti se yksi ihminen, jolle voisi antaa aikaansa vähän enemmän kuin normaalisti. Yksinäisyys on salakavala tunne: sitä kaipaa silloin, kun ympärillä tapahtuu liikaa. Mutta silloin, kun yksinäisyyden tunnetta jatkuu viikkotolkulla, vuositolkulla… Silloin sitä taatusti toivoisi, että joku muistaisi. Ilonpilkahduksen voisi tuoda lapsenlapsen kyläily, äidin soitto tai postikortti kaukaiselta sukulaiselta.
Nyt, kun joulukin lähestyy, antakaa lahjaksi aikaa ja läheisyyttä. Niitä ei kaupan hyllyltä saa. Kun itsellä on yksinäinen olo, olisiko kenties joku muukin yksinäinen?
Tanja Virtanen
Kirjoittaja on noormarkkulainen freelance-toimittaja.
Kiitos Tanja !Olipa hyvä kirjoitus.Itse olen vilkkaan työelämän jälkeen nyt eläkkeellä ollut 1,5 vuotta ja tosi yksinäinen.
Työssä ollessa toivo,että sais viettää aikaa yksin,niinkuin kirjoitit,mutta nyt kyllä kaipaan muuta.Alussa työkaverit pitivät yhteyttä ja tavattiin,mutta nyt sekin on yhtä ihmistä lukuunottamatta loppunut.Ei soittoja,ei sähköpostia,ei Facebookissa edes.Tuntuu,kuin juna olisi hyljännyt asemalle.Vappu-aaton aattona jouduin luopumaan todellisesta ystävästäni rakkaasta nelijalkaisestani ja se oli kova isku ja on edelleen.Nyt minun raihnanen kroppa aiheuttaa sen,että liikkuminen on vaikeaa,joten yksin täällä neljän seinän sisällä.Yksi asia on kuitenkin ilo se,että asun rivitalossa,jossa minun seinänaapurini jaksaa joka päivä tulla juttelemaan ja hän myös auttaa kauppa ym asioiden toimittamisessa.Olisin aivan hukassa ilman häntä.
Loppujen lopuksi olen nyt siinä tilanteessa jota työelämässä toivoin,mutta ilman noita kremppoja tietenkin parempi.Onneksi on kirjat,tv,läppäri,katto pään päällä,ruokaa,lämpöä,vettä ja kipulääkkeet.
Olenhan silti kumminkin onnellinen ihminen.
Ilmoita asiaton kommentti