*

Luoteisväylä

Uutiset

Päivitetty 16.2.2012 12:22, julkaistu 15.2.2012 21:12

Siikaisten valtuusto otti kuukauden aikalisän Leväsjoen kyläkoulun lakkauttamisasiassa

Suuri joukko kuntalaisia, joista pääosa Leväsjoelta, oli tullut seuraamaan Siikaisten kunnanvaltuuston kokousta.

Leväsjoen kyläkoulun kohtalo sinetöidään lukkoon maaliskuun loppupuolella kokoontuvassa Siikaisten kunnanvaltuuston kokouksessa.

Siihen mennessä saadaan lopullinen selvyys kouluun tulevien lasten lukumäärästä. Keskiviikkoiltana kokoontunut kunnanvaltuusto päätti asiasta yksimielisesti.

Kyläkoulun lakkauttamisesta on valitettu Turun hallinto-oikeuteen. Valitukseen tehdyn kunnanhallituksen lausunnon valtuusto niin ikään yksimielisesti hyväksyi.

Hannu Heikintalo (kesk.) valittiin yksimielisesti Siikaisten kunnanhallituksen puheenjohtajaksi. Hänen pestinsä kestää valtuustokauden loppuun.

Tehtävän hän peri puoluetoveri Antti Vuorelalta, joka marssi ulos joulukuun valtuuston budjettikokouksesta. Ulosmarssillaan hän ilmaisi mielipiteensä käsittelytavasta. jolla Leväsjoen koulu päätettiin äänin 10-7 lakkauttaa. Myöhemmin hän erosi hallituksen puheenjohtajan tehtävästä.


AVAINSANAT:

Kommentit (7)

Näytä: 10 20 30 40 50 kommenttia yhdellä sivulla, vanhimmat uusimmat ensin
(Vieras)26.2.2012 22:50

Kannattaa varoa Kankaanpäätä, voidaan vielä päätyä Pirkanmaalle!!

Ilmoita asiaton kommentti

(Vieras)22.2.2012 13:25

No niin saadaan Siikainen keskusteluihin Kankaanpään kanssa kuntaliitoksesta. Nyt se taitaa onnistua kun ministeriö puhaltaa niskan takana.

Ilmoita asiaton kommentti

(Vieras)20.2.2012 14:13

On se hyvä, että Siikaisten kunnallispolitiikassakin joudutaan noudattamaan jotain sääntöjä, eikä päätöksiä voida tehdä täysin joidenkin valtuutettujen tunteman henkilökohtaisen kateuden tai kaunojen mukaan. Hetken siltä jo näytti. Valitettavasti kunnan päätöksentekoelin sai aika ikävän ja varsin julkisen tahran. Ps. Kyllä minä niin mieleni pahotin kun sai taas Siikaista hävetä.

Ilmoita asiaton kommentti

(Vieras)17.2.2012 20:57

onkohan 14:16 jo korkannu , kun teksti näyttää siltä ?

Ilmoita asiaton kommentti

(Vieras)16.2.2012 14:22

Kylä Juhantalo lakkauttaa sen ennen pitkää niin saadaan Kankaanpähän oppilaita!

Ilmoita asiaton kommentti

(Vieras)16.2.2012 14:19

ei muuta kuin jatkoaika koululle. vuonna 2015 siikainen kuuluu koopäähän, ja sillä on varaa maksaa homekoulujen remontit. kylä jämpti on ni

Ilmoita asiaton kommentti

(Vieras)16.2.2012 14:16

Älkää leväasjokiset vieläm korkatko niitä shampanjapulloja - kannattaa muistaa että vaikka oppilasraja on ainoa uutiskynnyksen läpäissyt peruste, valtuustoa puhutti jo joulukuussa tiedossa oleva n. 70 000 euron remontti jos koulun toiminta jatkuisi vaikka vain vuoden ajan. Ei taida mennä läpi maaliskuussakaan...

Ilmoita asiaton kommentti

Kirjoita kommentti

Ohjeet: Voit kommentoida juttua kirjautumatta palveluun ja ottaa kantaa, mutta muista hyvät tavat. Kirjoittajat vastaavat itse kommenteistaan.

Kommentti

LISÄÄ UUTISIA

  1. Samettiäänellä voittoon

    UUTISET 19.6. 09:30 00

  2. Pyryn E-01 toi leiriltä kultaa

    UUTISET 19.6. 12:46 00

  3. Lähdekorpi EM-kisoihin

    UUTISET 19.6. 12:32 00

  4. Kolumni: Museoterapiaa

    UUTISET 19.6. 09:29 00

  5. Seurakunta keskustelee Onnenkalliosta luopumisesta

    UUTISET 18.6. 14:53 00

  6. Asemanmäen kenttä on kaikkien käytössä

    UUTISET 14.6. 13:08 00

  7. Koitto D12 Iiro-cup:in voittoon

    UUTISET 14.6. 13:05 00

  8. Vapaa-aikalautakunta jakoi avustuksia

    UUTISET 13.6. 14:37 00

  9. Kaksi vangittu pahoinpitelystä

    UUTISET 13.6. 08:44 10

  1. Maastopyöräilijät ovat löytäneet retkeilyreitin Noormarkussa

    URHEILU 21.10. 09:32 1232

  2. Aluehallintovirasto moittii Porin kaupunkia

    UUTISET 8.5. 15:15 32

  3. Danielson-Gambogi sai muistomerkin Noormarkkuun

    UUTISET 22.10. 11:01 512

  4. Avantouinnin suosio jatkuu Ahlaisissa

    UUTISET 24.11. 09:54 282

  5. Peurakolari Noormarkussa

    UUTISET 5.12. 08:55 312

  6. Leväsjoen koulun lopettamispäätös pitää

    UUTISET 28.12. 11:36 1291

  7. Vikailmoituksia talojohdoista kaivataan Pomarkussa

    UUTISET 2.1. 12:22 1821

  8. Seimen vahingoittamisesta rikosilmoitus

    UUTISET 4.1. 15:37 1691

  9. Pomarkkuun puuhataan monitoimihallia

    UUTISET 13.1. 08:47 504

  10. Wanhanajan ompeluseurassa mieli virkistyy

    UUTISET 19.1. 10:34 334

  1. Koira raateli lampaita

    UUTISET 14.11. 12:49 1432

  2. Teemu lauloi karaokemestariksi

    UUTISET 11.4. 08:51 261

  3. Joskus on parempi unohtaa

    UUTISET 4.4. 11:42 961

  4. Siikaisten viimeinen kyläkoulu sulkee ovensa

    UUTISET 28.3. 21:11 2739

  5. Pomarkun yrittäjäpalkinto PJ-Koneelle

    UUTISET 24.11. 09:53 1652

  6. Pomarkun paras on purjehtija

    URHEILU 8.12. 09:27 1903

  7. Noormarkun VPK tyytymätön sopimukseen – kovasanainen kirje lähti pelastuslaitokselle

    UUTISET 8.2. 15:56 23314

  8. Lasse Lanne lauloi Noormarkun karaokemestariksi

    UUTISET 1.5. 10:45 1521

  9. Laituri hävisi Isojärveltä

    UUTISET 3.12. 08:03 1081

  10. Kiitos ja näkemiin

    UUTISET 30.8. 14:51 751

  1. Riistakameran kuvaa: Maaliskuinen kiima ajaa ilvekset liikkeelle

    VÄYLÄN VIDEOT 14.3. 11:28 1921

  2. Siikaisten viimeinen kyläkoulu sulkee ovensa

    UUTISET 28.3. 21:11 2739

  3. Ennustus: Vuonna 2017 Satakunnassa on jäljellä viisi ja Suomessa satakunta kuntaa

    UUTISET 26.1. 08:49 891

  4. Autolle ilkivaltaa Ahlaisissa

    UUTISET 2.4. 11:02 1301

  5. Aurinkokulman Mari ja Marko Yli-Anttila vuoden 2011 yrittäjiksi Noormarkussa

    UUTISET 30.10. 13:05 2811

  6. Maastopyöräilijät ovat löytäneet retkeilyreitin Noormarkussa

    URHEILU 21.10. 09:32 1232

  7. Seimen vahingoittamisesta rikosilmoitus

    UUTISET 4.1. 15:37 1691

  8. Noormarkun urheilutalon remontti alkoi – valmista syksyllä

    UUTISET 12.1. 10:17 851

  9. Noormarkun VPK tyytymätön sopimukseen – kovasanainen kirje lähti pelastuslaitokselle

    UUTISET 8.2. 15:56 23314

  10. Pomarkku verottaa entiseen malliin

    UUTISET 18.10. 08:40 2231

  1. Samettiäänellä voittoon

    UUTISET 19.6. 09:30 0 0 25

  2. Pyryn E-01 toi leiriltä kultaa

    UUTISET 19.6. 12:46 0 0 23

  3. Seurakunta keskustelee Onnenkalliosta luopumisesta

    UUTISET 18.6. 14:53 0 0 20

  4. Kolumni: Museoterapiaa

    UUTISET 19.6. 09:29 0 0 15

  5. Lähdekorpi EM-kisoihin

    UUTISET 19.6. 12:32 0 0 12

  6. Liikenne poikki Pomarkussa ensi maanantaina

    UUTISET 11.6. 13:41 0 0 11

  7. Villelle ja Kallelle kivat tyttökaverit

    UUTISET 7.6. 12:18 3 1 8

  8. Asemanmäen kenttä on kaikkien käytössä

    UUTISET 14.6. 13:08 0 1 8

  9. Kaksi vangittu pahoinpitelystä

    UUTISET 13.6. 08:44 1 1 7

  10. Koitto D12 Iiro-cup:in voittoon

    UUTISET 14.6. 13:05 0 1 7

www.autotalli.com www.etuovi.com www.mikko.fi www.mascus.fi www.vuokraovi.com www.monster.fi
Tämän alueen uusin tarjonta:
Luoteisväylä, Finpyyntie 9, 29600 NOORMARKKU    avoinna ma - to kelo 9 - 16, pe kello 9 - 13   Fax: (02) 641 8282  |  Palaute  |  Mediakortti  |  Käyttöehdot