*

Luoteisväylä

Uutiset

Päivitetty 4.5.2012 10:09, julkaistu 4.5.2012 09:39

Leväsjoen kyläyhdistys muisti uusia kyläläisiä

Nuorin leväsjokilainen Oiva Inka-äitinsä sylissä. Isosisko Donna pitää huolta pikkuveljen saamista muistamisista. Vasemmalla kyläyhdistyksen puheenjohtaja Heta Östergård.

Tammikuussa syntyneen Oivan ääninäyte avasi Leväsjoen kyläyhdistys ry:n kevätkokouksen. Kokous on perinteisesti aloitettu vauvamuistamisilla ja tänä vuonna lahjan ja kukkakimpun sai Inka ja Markku Tuomen pieni Oiva-poika. Puheenjohtaja Heta Östergårdilla oli myös ilo toivottaa maalaismaisemiin muuttaneen Lahtisen pariskunnan tervetulleeksi kylään.

– Tämähän menee aivan meidän uuden kyläsuunnitelmamme käsikirjoituksen mukaan, lapsia ja uusia asukkaita, näitähän me olemme kyläämme toivoneet, totesi kyläyhdistyksen puheenjohtaja tyytyväisenä.

Sääntömääräisen kevätkokouksen pakolliset kuviot, tilinpäätöksen ja vuoden 2011 toimintakertomuksen kokousväki hyväksyi yksimielisesti. Kokouksen lopussa väki keskusteli vilkkaasti kevään talkootöistä. Ylimääräistä työtä kyläläisille on tuonut myös jouluinen Tapani-myrsky. Sen verran kova puhuri seudulla oli, että myrskytuuli nostatti kyläyhdistyksen omistaman uimakopin Lahnajärvellä lentoon ja heitti sen nurin niskoin järveen. Koppi ”kalastettiin” myrskyn jälkeen takaisin lähtöpaikalleen, mutta on siellä edelleen väärin päin. Lisäksi kopin yli menevää voimalinjaa laajennetaan ja Fingrid on ilmoittanut, että koppi ei saisi jatkossa enää olla nykyisellä paikallaan. Kokouksessa pohdittiin, kuljetetaanko koppi kokonaan pois vai käännetäänkö se oikein päin ja annetaan vielä tämän kesän palvella uimarannan käyttäjiä. Kyläyhdistyksen hallitus jatkaa asian selvittelyä Fingridin kanssa.

Kyllä meillä talkoita riittää, totesi kokousväki poistuessaan keväiseen, mutta vielä viileään iltaan katselemaan Päivölän pihapiiriä. Kylätalo vaatii jokavuotisen kevätsiivouksensa, ympäristöä pitää siistiä ja klapitalkootkin odottavat, luetteli puheenjohtaja. Jotain on jo tehtykin, Leväslammin lintutornin ympäristö oli jo siivottu pääsiäislauantaina talkoilla. Kokousväki päätti yhdistää voimansa ennen toukotöiden alkua ja sopi kylätalon siivoustalkoot heti toukokuun alkuun. Osa kokousväestä jäi vielä pitämään ”varjoparlamenttia” hämärtyvään iltaan. Leväsjoen koulun kohtalo askarruttaa kovasti kyläläisiä.


AVAINSANAT:

Kirjoita kommentti

Ohjeet: Voit kommentoida juttua kirjautumatta palveluun ja ottaa kantaa, mutta muista hyvät tavat. Kirjoittajat vastaavat itse kommenteistaan.

Kommentti

LISÄÄ UUTISIA

  1. Seurakunta keskustelee Onnenkalliosta luopumisesta

    UUTISET 18.6. 14:53 00

  2. Asemanmäen kenttä on kaikkien käytössä

    UUTISET 14.6. 13:08 00

  3. Koitto D12 Iiro-cup:in voittoon

    UUTISET 14.6. 13:05 00

  4. Vapaa-aikalautakunta jakoi avustuksia

    UUTISET 13.6. 14:37 00

  5. Kaksi vangittu pahoinpitelystä

    UUTISET 13.6. 08:44 10

  6. Villelle ja Kallelle kivat tyttökaverit

    UUTISET 7.6. 12:18 31

  7. Ei ne kireät siimat, vaan hieno tunnelma

    UUTISET 12.6. 08:23 00

  1. Autolla yli satasta Ahlaisten koulun kohdalla

    UUTISET 18.10. 10:42 270

  2. Villelle ja Kallelle kivat tyttökaverit

    UUTISET 7.6. 12:18 31

  3. Danielson-Gambogi sai muistomerkin Noormarkkuun

    UUTISET 22.10. 11:01 511

  4. Kaaharilta kortti talteen Pomarkussa

    UUTISET 26.10. 09:51 241

  5. Peurakolari Noormarkussa

    UUTISET 5.12. 08:55 311

  6. Kolumni: Pitääkö jouluna olla täydellinen

    UUTISET 22.12. 09:36 341

  7. Leväsjoen koulun lopettamispäätös pitää

    UUTISET 28.12. 11:36 1291

  8. Vikailmoituksia talojohdoista kaivataan Pomarkussa

    UUTISET 2.1. 12:22 1821

  9. Pori Energia korjaa jo vapaa-asuntojen sähköjä

    UUTISET 2.1. 15:35 1861

  10. Seimen vahingoittamisesta rikosilmoitus

    UUTISET 4.1. 15:37 1691

  1. Siikaisten viimeinen kyläkoulu sulkee ovensa

    UUTISET 28.3. 21:11 2739

  2. Koira raateli lampaita

    UUTISET 14.11. 12:49 1432

  3. Teemu lauloi karaokemestariksi

    UUTISET 11.4. 08:51 261

  4. Joskus on parempi unohtaa

    UUTISET 4.4. 11:42 961

  5. Pomarkun yrittäjäpalkinto PJ-Koneelle

    UUTISET 24.11. 09:53 1652

  6. Pomarkun paras on purjehtija

    URHEILU 8.12. 09:27 1903

  7. Noormarkun VPK tyytymätön sopimukseen – kovasanainen kirje lähti pelastuslaitokselle

    UUTISET 8.2. 15:56 23314

  8. Autolle ilkivaltaa Ahlaisissa

    UUTISET 2.4. 11:02 1301

  9. Lasse Lanne lauloi Noormarkun karaokemestariksi

    UUTISET 1.5. 10:45 1521

  10. Pomarkku vaihtaa Porin perusturvan PoSaan

    UUTISET 21.6. 08:43 889

  1. Riistakameran kuvaa: Maaliskuinen kiima ajaa ilvekset liikkeelle

    VÄYLÄN VIDEOT 14.3. 11:28 1921

  2. Siikaisten viimeinen kyläkoulu sulkee ovensa

    UUTISET 28.3. 21:11 2739

  3. Ennustus: Vuonna 2017 Satakunnassa on jäljellä viisi ja Suomessa satakunta kuntaa

    UUTISET 26.1. 08:49 891

  4. Autolle ilkivaltaa Ahlaisissa

    UUTISET 2.4. 11:02 1301

  5. Aurinkokulman Mari ja Marko Yli-Anttila vuoden 2011 yrittäjiksi Noormarkussa

    UUTISET 30.10. 13:05 2811

  6. Pomarkku verottaa entiseen malliin

    UUTISET 18.10. 08:40 2231

  7. Seimen vahingoittamisesta rikosilmoitus

    UUTISET 4.1. 15:37 1691

  8. Noormarkun VPK tyytymätön sopimukseen – kovasanainen kirje lähti pelastuslaitokselle

    UUTISET 8.2. 15:56 23314

  9. Noormarkun urheilutalon remontti alkoi – valmista syksyllä

    UUTISET 12.1. 10:17 851

  10. Kolumni: Yksinäisyys

    UUTISET 27.10. 09:35 1971

  1. Seurakunta keskustelee Onnenkalliosta luopumisesta

    UUTISET 18.6. 14:53 0 0 7

  2. Liikenne poikki Pomarkussa ensi maanantaina

    UUTISET 11.6. 13:41 0 0 4

  3. Villelle ja Kallelle kivat tyttökaverit

    UUTISET 7.6. 12:18 3 1 3

  4. Yhtenäiskoululle lähiliikuntapaikka

    UUTISET 10.6. 08:56 0 1 3

  5. Koitto D12 Iiro-cup:in voittoon

    UUTISET 14.6. 13:05 0 1 3

  6. Asemanmäen kenttä on kaikkien käytössä

    UUTISET 14.6. 13:08 0 1 3

  7. Kaksi vangittu pahoinpitelystä

    UUTISET 13.6. 08:44 1 1 2

  8. Ei ne kireät siimat, vaan hieno tunnelma

    UUTISET 12.6. 08:23 0 1 2

  9. Vapaa-aikalautakunta jakoi avustuksia

    UUTISET 13.6. 14:37 0 1 2

  10. Tapio Huhtanen maakuntavaltuuston johtoon

    UUTISET 7.6. 12:10 1 1 1

www.autotalli.com www.etuovi.com www.mikko.fi www.mascus.fi www.vuokraovi.com www.monster.fi
Tämän alueen uusin tarjonta:
Luoteisväylä, Finpyyntie 9, 29600 NOORMARKKU    avoinna ma - to kelo 9 - 16, pe kello 9 - 13   Fax: (02) 641 8282  |  Palaute  |  Mediakortti  |  Käyttöehdot