*

Luoteisväylä

Uutiset

Päivitetty 24.5.2012 12:12, julkaistu 24.5.2012 12:11

Ahlström valjastaa lisää vesivoimaa hyötykäyttöön

Kalaporras. Makkarakosken vesivoimalan kalaporras tulee tähän, osoittaa Ahlströmin kiinteistöpäällikkö Hannu Enola.

A. Ahlström Osakeyhtiön kiinteistöpäällikön Hannu Enolan kalenteri on ollut alkuvuoden osalta aika täynnä. Tosin tämän jutun ilmestymisen aikaan mies lomailee perheensä kanssa Bulgariassa. Sitä ennen hän on kuitenkin palaveerannut useat kerrat uusiutuvan energian tiimoilta. Ahlströmin ruukkialueella olevaan Makkarakosken vesivoimalaan tehdään kesän aikana 1,7 miljoonan euron investointi.

Jo käynnistyneet rakennustekniset työt tekee Hartela. Kiinteistöpäällikön mukaan virtauskanavaan tehdään erilliset kalaportaat.

– Pohjaa pitää syventää vähintään 2 metriä. Rakennusten välissä tehtävä räjäytystyö on erittäin haasteellista, Enola tietää.

Turbiini/generaattorin toimittajaksi Ahlström valitsi kilpailutuksen jälkeen Vaasa Engineeringin (VEO).

Voimala peruskorjattiin 2005, jolloin sinne asennettiin käytetty 170 kW:n energiamäärän tuottava Ursula -niminen generaattori. Tänä kesänä se saa rinnalleen 220 kW tuottavan laitteen. Valmista pitäisi tulla siihen malliin, että ruukkialueen jouluvalot sytytetään niin sanotusti uudella energialla

Myllyn jauhama sähkö myydään aluksi valtakunnan verkkoon, josta sitä ostetaan ruukkialueen kiinteistöjen energiahuoltoon. Vesivoimala tuottaa energiaa yli oman tarpeen, joten ylijäävä sähkö myydään kysynnän ja tarjonnan mukaan toimiville sähkömarkkinoille.

Investointi kuuluu perheyhtiön pitkän aikavälin suunnitelmiin. Siihen kuului myös Noormarkun Klubin peruskunnostus. Klubin pihatyöt alkavat nekin olla kunnossa. Viimeisimpänä Klubin edusta sai kiveyksen, jota komistaa Louis Sparren vuonna 1904 Laviantienvarrelta edelleen pystyssä olevasta männystä paperille ikuistama yhtiön liikemerkki.

– Eräässä palaverissa heitin ajatuksen liikemerkin tiimoilta, jonka yhtiön hallitus sitten hyväksyi, Hannu Enola kertoo.

Noormarkun Klubin parkkipaikan puoleista rakennusta, sahtitupaa, remontoidaan kuumeisesti. Rakennus valjastetaan yhtiön vierastoiminnan käyttöön.

Muutakin vasaranpauketta ruukkialueelta kuuluu, sillä kaksi Villaa, Ett ja Två, saavat uudet kuistit. Kulttuurihistoriallisesti merkittävän Villa Mairean ateljeeosan julkisivua ja kattoa uusitaan parhaillaan. Kiinteistöpäällikkö sanoo, että vuodessa Maireaa kunnostetaan noin 100 000 eurolla.

– Pääkonttorin osalta mietitään, että miten sen julkisivu parhaiten saadaan kunnostettua. Muistakin kiinteistöistä pidämme entiseen malliin huolta.

Museovirastolta ei tälle vuodelle herunut avustusta Sahamuseon perustamiseen.

– Sahamuseon rakentaminen siirtyi ainakin vuodella eteenpäin, Hannu Enola kertoo.


AVAINSANAT:

Kirjoita kommentti

Ohjeet: Voit kommentoida juttua kirjautumatta palveluun ja ottaa kantaa, mutta muista hyvät tavat. Kirjoittajat vastaavat itse kommenteistaan.

Kommentti

LISÄÄ UUTISIA

  1. Läppäsillalla testauksia

    UUTISET 24.5. 09:39 00

  2. Lukupiiri kävi kirjailijalla kylässä

    UUTISET 23.5. 11:17 10

  3. Pyryn tyttöjen kesä alkaa kotipelillä.

    UUTISET 23.5. 11:12 00

  4. Kolumni: Keinulla mitaten

    UUTISET 23.5. 11:10 00

  5. Waltteri Lepistö voitti Pyynikillä

    UUTISET 20.5. 07:34 00

  1. Pomarkun naiset loistavat poissaolollaan

    UUTISET 1.11. 14:26 1061

  2. Aurinkokulman Mari ja Marko Yli-Anttila vuoden 2011 yrittäjiksi Noormarkussa

    UUTISET 30.10. 13:05 2621

  3. Pomarkun yrittäjäpalkinto PJ-Koneelle

    UUTISET 24.11. 09:53 1512

  4. Ahlström vaatii lähes 20 miljoonan euron korvauksia metsäkartellista

    UUTISET 21.12. 08:23 2361

  5. Pomarkussa puhuttiin politiikkaa sateessa

    UUTISET 5.10. 09:55 773

  6. Känninen möhlii aina

    UUTISET 18.11. 09:36 303

  7. Himmeli tuo entiasajan joulun tunnelmaa

    UUTISET 28.11. 08:45 323

  8. Viliina Mikkola näytti taitonsa hirvimetsällä

    UUTISET 1.12. 09:09 1714

  9. Korjattavaa riittää Pomarkussa

    UUTISET 8.12. 09:29 2451

  10. Joulun taikaa Kaharilla

    UUTISET 22.12. 10:00 2211

  1. Noormarkun VPK tyytymätön sopimukseen – kovasanainen kirje lähti pelastuslaitokselle

    UUTISET 8.2. 15:56 21814

  2. Ennustus: Vuonna 2017 Satakunnassa on jäljellä viisi ja Suomessa satakunta kuntaa

    UUTISET 26.1. 08:49 731

  3. Autolle ilkivaltaa Ahlaisissa

    UUTISET 2.4. 11:02 1131

  4. Aurinkokulman Mari ja Marko Yli-Anttila vuoden 2011 yrittäjiksi Noormarkussa

    UUTISET 30.10. 13:05 2621

  5. Maastopyöräilijät ovat löytäneet retkeilyreitin Noormarkussa

    URHEILU 21.10. 09:32 1062

  6. Siikaisten viimeinen kyläkoulu sulkee ovensa

    UUTISET 28.3. 21:11 2509

  7. Pomarkku verottaa entiseen malliin

    UUTISET 18.10. 08:40 2051

  8. Kolumni: Yksinäisyys

    UUTISET 27.10. 09:35 1801

  9. Noormarkun urheilutalon remontti alkoi – valmista syksyllä

    UUTISET 12.1. 10:17 671

  10. Leväsjoen koulun myynti pöydälle

    UUTISET 22.3. 10:35 1073

  1. Kolumni: Yksinäisyys

    UUTISET 27.10. 09:35 1801

  2. Aurinkokulman Mari ja Marko Yli-Anttila vuoden 2011 yrittäjiksi Noormarkussa

    UUTISET 30.10. 13:05 2621

  3. Siikaisten viimeinen kyläkoulu sulkee ovensa

    UUTISET 28.3. 21:11 2509

  4. Korjattavaa riittää Pomarkussa

    UUTISET 8.12. 09:29 2451

  5. Riistakameran kuvaa: Maaliskuinen kiima ajaa ilvekset liikkeelle

    VÄYLÄN VIDEOT 14.3. 11:28 1671

  6. Pomarkku verottaa entiseen malliin

    UUTISET 18.10. 08:40 2051

  7. Seimen vahingoittamisesta rikosilmoitus

    UUTISET 4.1. 15:37 1461

  8. PoSa- päätös piti

    UUTISET 18.10. 20:37 9317

  9. Vikailmoituksia talojohdoista kaivataan Pomarkussa

    UUTISET 2.1. 12:22 1711

  10. Pallit pois kylän kolleilta

    UUTISET 23.3. 10:47 1462

www.autotalli.com www.etuovi.com www.mikko.fi www.mascus.fi www.vuokraovi.com www.monster.fi
Tämän alueen uusin tarjonta:
Luoteisväylä, Finpyyntie 9, 29600 NOORMARKKU    avoinna ma - to kelo 9 - 16, pe kello 9 - 13   Fax: (02) 641 8282  |  Palaute  |  Mediakortti  |  Käyttöehdot