Leväsjoen kyläyhdistys muisti uusia kyläläisiä

Tammikuussa syntyneen Oivan ääninäyte avasi Leväsjoen kyläyhdistys ry:n kevätkokouksen. Kokous on perinteisesti aloitettu vauvamuistamisilla ja tänä vuonna lahjan ja kukkakimpun sai Inka ja Markku Tuomen pieni Oiva-poika. Puheenjohtaja Heta Östergårdilla oli myös ilo toivottaa maalaismaisemiin muuttaneen Lahtisen pariskunnan tervetulleeksi kylään. ? Tämähän menee aivan meidän uuden kyläsuunnitelmamme käsikirjoituksen mukaan, lapsia ja uusia asukkaita, näitähän me olemme kyläämme toivoneet, totesi kyläyhdistyksen puheenjohtaja tyytyväisenä. Sääntömääräisen kevätkokouksen pakolliset kuviot, tilinpäätöksen ja vuoden 2011 toimintakertomuksen kokousväki hyväksyi yksimielisesti. Kokouksen lopussa väki keskusteli vilkkaasti kevään talkootöistä. Ylimääräistä työtä kyläläisille on tuonut myös jouluinen Tapani-myrsky. Sen verran kova puhuri seudulla oli, että myrskytuuli nostatti kyläyhdistyksen omistaman uimakopin Lahnajärvellä lentoon ja heitti sen nurin niskoin järveen. Koppi ?kalastettiin? myrskyn jälkeen takaisin lähtöpaikalleen, mutta on siellä edelleen väärin päin. Lisäksi kopin yli menevää voimalinjaa laajennetaan ja Fingrid on ilmoittanut, että koppi ei saisi jatkossa enää olla nykyisellä paikallaan. Kokouksessa pohdittiin, kuljetetaanko koppi kokonaan pois vai käännetäänkö se oikein päin ja annetaan vielä tämän kesän palvella uimarannan käyttäjiä. Kyläyhdistyksen hallitus jatkaa asian selvittelyä Fingridin kanssa. Kyllä meillä talkoita riittää, totesi kokousväki poistuessaan keväiseen, mutta vielä viileään iltaan katselemaan Päivölän pihapiiriä. Kylätalo vaatii jokavuotisen kevätsiivouksensa, ympäristöä pitää siistiä ja klapitalkootkin odottavat, luetteli puheenjohtaja. Jotain on jo tehtykin, Leväslammin lintutornin ympäristö oli jo siivottu pääsiäislauantaina talkoilla. Kokousväki päätti yhdistää voimansa ennen toukotöiden alkua ja sopi kylätalon siivoustalkoot heti toukokuun alkuun. Osa kokousväestä jäi vielä pitämään ?varjoparlamenttia? hämärtyvään iltaan. Leväsjoen koulun kohtalo askarruttaa kovasti kyläläisiä.


Tämä juttu on vanhan sivustomme juttu. Se saattaa olla puutteellinen sisällöltään. Pahoittelemme. Tutustu uusimpiin juttuihimme etusivulla

Etusivullamme juuri nyt: