Sukellus itämaiseen maailmaan

Pomarkun kirjaston kesänäyttelyssä tutustutaan kankaanpääläisen kuvataiteilija Harri Rauhaniemen itämaisvaikutteiseen maalaustaiteeseen. Näyttelyn nimi Maidan merkitsee intialaisen tabla-rummun keskustan viereistä osaa. Tabla-rumpu kuuluu niihin soittimiin, joilla Harri Rauhaniemi loihtii ilmoille muun muassa juuri intialaistyylistä musiikkia. ? Intia ja itämaisuus yleensä tulivat taiteeseeni musiikin kautta. Kuvat ja sävelet pulppuavat minulle samasta lähteestä, Harri Rauhaniemi sanoo. Osa näyttelyn maalauksista on nimetty ragojen, intialaisen musiikin asteikkojen, mukaan. ? Toin Pomarkkuun parin viime vuoden töitä, jotka muodostavat tyylillisesti yhtenäisen ryhmän. Useissa töissä on keskeisenä ideana rytmin toistuminen ja toisaalta katkeaminen. Näitä voi katsoa abstraktina taiteena, jossa on etnisiä vaikutteita tai ennakkoluulottomasti vain omia tuntoja kuulostellen, taiteilija määrittelee. Näyttelyn maalaukset ovat pääasiassa guassitöitä. Joukossa on myös pari akryylimaalausta. Etnisyys on suunta, joka on kuljettanut Harri Rauhaniemeä jo useiden vuosien ajan. Itämaisuudessa kiinnostaa suggestiivisen tason korostaminen. Ajattelu poikkeaa täysin lännessä vallitsevasta materialismista. Rauhaniemi on aiemmin kuvannut muun muassa poliitikkoja ja käyttänyt poptaiteen ilmaisukeinoja. Hänen töitään on nähty useissa näyttelyissä vuosien mittaan. Hatakambari-niminen teos on julisteena nähtävissä tällä hetkellä Tampereen nykytaiteen museon sähköjakokaappinäyttelyssä. Uuttakin syntyy jatkuvasti. Harri Rauhaniemi on valmistunut kuvataiteilijaksi Kankaanpään taidekoulusta 1994 ja Tampereen ammattikorkeakoulusta 2011. Hän on suorittanut myös ammatillisen opettajan pedagogiset opinnot. Rauhaniemi on toiminut opettajana Petäjä-opistossa sekä muun muassa Kankaanpään taideopistossa. Kaikkein mieluiten Harri Rauhaniemi olisi monitaiteilija, joka voisi yhdistää maalaamisen, musiikin ja vielä muitakin ilmaisumuotoja. Maidan-näyttely on avoinna Pomarkun kirjastossa 4.6.-27.7.


Tämä juttu on vanhan sivustomme juttu. Se saattaa olla puutteellinen sisällöltään. Pahoittelemme. Tutustu uusimpiin juttuihimme etusivulla

Etusivullamme juuri nyt: