Mies, joka ajaa ralliautot kisapaikoille

Tuomas Ruokoski ajaa työkseen rekkaa Toyota Gazoo Racingin WRC-tallille. Mies vastaa siitä, että tallin ralliautot ovat ajallaan oikeassa paikassa.

Tuomas Ruokoski
Mies, joka ajaa ralliautot kisapaikoille

Tuomas Ruokoski odottelee rekkansa kanssa Toyotan ralliautojen saapumista Sardinian rallin loppukatsastuksesta. Autojen saavuttua ne laitettiin nopeasti kyytiin, jotta matka kohti Suomea saattoi alkaa välittömästi.

Pekka Söderlund

Pari vuotta sitten kankaanpääläinen Tuomas Ruokoski työskenteli Suomessa rekkakuskina. Hän kuljetti pomarkkulaisen yrityksen tuotteita ympäri Suomen.

Sitten tuli käänteen tekevä puhelu ja koko elämä mullistui.

–Tuttuni soitti ja kysyi, ehtisinkö heittämään yhden keikan Olsbergin rallicrossteamille. Talli kilpailee rallicrossin MM-sarjassa. Heidän vakituiselle rekkakuskilleen oli tullut jokin este ja tarve oli suuri. Olin silloin vuorotteluvapaalla, joten lähdin heittämään keikan ja jäin sille tielle, muistelee Tuomas Ruokoski.

Ruokoski kiersi Olsbergin kanssa vajaan kauden, kunnes kuuli Toyotan rallitallin rekrytoivan väkeä töihin. Rallitiimiä johdettaisiin Puuppolasta käsin, joten suomalaisella rekkakuskilla olisi hyvät mahdollisuudet päästä töihin.

–Laitoin hakemuksen ja tulin valituksi. Uskon, että työskentely Olsbergilla vaikutti valintaani.

Täysin pystymetsästä Ruokoski ei kansainvälisille maanteille lähtenyt, sillä hän ajoi rekkaa Euroopassa neljän vuoden ajan vuosituhannen vaihteessa.

–Tunnen eurooppalaisen liikennekulttuurin, sekin varmasti puolsi valintaani, pohtii Ruokoski.

Työpaikka MM-rallin huipputallissa on Ruokoskelle unelmien täyttymys. Mies on seurannut ja myös fanittanut rallia koko ikänsä.

Tuomas Ruokoski
Rekan ohjaamon maisemakonttorissa näkymät ovat välillä huikeat.

Rekan ohjaamon maisemakonttorissa näkymät ovat välillä huikeat.

Pesti alkoi viime vuoden lokakuussa testirupeamalla Etelä-Euroopassa.

–Olimme Espanjassa ja Portugalissa testaamassa kilpa-autoja. Testien jälkeen ennen Monte Carlon rallia minut siirrettiin kisaporukkaan. Euroopan kisoissa ajan rekalla ralliautot Puuppolasta kisapaikalle ja heti rallin jälkeen kaluston takaisin Puuppolaan. Kisojen aikana vastaan varaosien saatavuudesta ja seuraan niiden kulutusta.

Tammikuussa ajetun Monte Carlon rallin jälkeen Ruokoskea ei ole juurikaan kotimaisemissa näkynyt.

–Tässä on menty tukka putkella ympäri maailmaa. Tammikuun jälkeen olen ollut kotona pisimmillään viikon ajan. Elokuun puolivälin jälkeen ajettavan Saksan rallin jälkeen tulee muutaman viikon kisatauko, joten silloin pääsen itsekin hieman pidemmäksi aikaa kotiin, kertoo Ruokoski.

Tuomas Ruokoski
WRC-tallin rekat herättävät huomiota, joten yöparkkia varten pitää etsiä vartioitu parkkialue.

WRC-tallin rekat herättävät huomiota, joten yöparkkia varten pitää etsiä vartioitu parkkialue.

Äkkiseltään ajateltuna Ruokosken työ kuulostaa vähintäänkin mahtavalta. Pääse läheltä seuraamaan rallia MM-tason huipputallista käsin. Totuus on kuitenkin paljon karumpi.

–Glamour poistui hommasta nopeasti. Todellisuudessa se on kovaa työtä. Osakilpailujen aikana työpäivät alkavat ennen aamukuutta ja hotellissa ollaan nukkumassa puolenyön aikoihin. Kisojen aikana ei käytännössä ehdi seuraamaan lainkaan miten tallin kuljettajilla menee. Menestys heijastuu kuitenkin koko henkilöstöön. Ja olihan se hienoa päästä Jyväskylässä podiumille koko tiimin kanssa tuulettamaan voittoa.

Kilpailupaikalle Ruokoski saapuu rekkansa kanssa viimeisenä ja lähtee ensimmäisenä. Toyota Gazoo Racing on jakanut henkilökuntansa useaan eri osaan.

–Esimerkiksi autojen testaamiselle on oma ryhmänsä, kisapaikalla varikkoalueiden pystytyksestä ja purkamisesta vastaa tietty ryhmä ja itse vastaan siitä, että kilpailukalusto tulee ehjänä perille.

Osakilpailun jälkeen kilpa-autot lastataan nopeasti rekkaan ja matka kohti Puuppolaa alkaa usein jo samana iltana.

–Yleensä on aina kiire, joten matkaan lähdetään mahdollisimman pian. Kiireestä huolimatta riskejä ei oteta, vaan työaikalainsäädäntöä noudatetaan tiukasti. 9 tuntia ajoa ja 9 tuntia lepoa. Tarvittaessa meillä on kaksi kuskia, jolloin auto voi liikkua 18 tuntia putkeen. Käytännössä olen rekkani kanssa ainoa, joka käy jokaisen osakilpailun välissä Suomessa. Kisakalusto tarkistetaan ja huolletaan Puuppolassa. Visiitti voi olla nopeakin, riippuen kisa-aikatauluista.

Pitkillä ajomatkoilla Ruokoski käytännössä asuu rekassaan.

–Ennemmin sitä nukkuu rekan nupissa kuin jossain hotellissa. Lisäksi hotelliin mentäessä pitää aina etsiä kunnolla vartioitu parkkialue, mihin rekan uskaltaa jättää. Iso, WRC-tallin logoilla varustettu rekka herättää aina huomiota. Vaikka tavallinen ihminen ei kisakalustolla mitään teekään, arvokas lasti kiinnostaa silti pitkäkyntisiä, kertoo Ruokoski.

Pekka Söderlund
Tuomas Ruokoski elää tällä hetkellä unelmaansa.

Tuomas Ruokoski elää tällä hetkellä unelmaansa.

Tuomas Ruokoski laskee, että vuositasolla hän on poissa kotoa noin 250 päivää. Se on paljon, sillä kotona on vaimo ja kaksi teini-ikäistä poikaa.

–Vielä muutama vuosi sitten tämä ei olisi ollut mahdollista, koska pojat olivat vielä niin pieniä. Iso kiitos kuuluu vaimolleni, koska hän tässä kaikkein kovimman työn tekee pyörittäessään arkea kotona. Vaikka tämä työ on rankkaa, olen joskus miettinyt, että pääsen silti helpommalla kuin vaimo kotona, toteaa Ruokoski.

Toyota Gazoo Racingin henkilökunta on palkattu vakituiseen työsuhteeseen. 42-vuotiaalla Ruokoskella on siis edessään vielä yli 20 kilpailukautta.

–En silti usko, että tätä menoa jaksaa eläkeikään asti. Työ on sen verran rankkaa ja kuluttavaa, että jossain vaiheessa pitää palata kotiin ja antaa tilaa nuoremmille.


Kommentit (2)

  • Nimetön

    ”Teuska”Logiikallasi myös ralliauto ”Toyota” pitäisi olla suomalaisvalmisteinen?

  • Teuska

    Talli kehuu olevansa suomalainen mutta kuljetuskalusto saksalaista, eikö Sisu olisi rakentanut tähänkin sopivan kaluston?

Kirjoita kommentti

Perustele, kirjoita selkeästi, älä vähättele ihmisiä, ÄLÄ HUUDA. Pysy aiheessa ja muista käytöstavat. Kommentit luetaan ja tarvittaessa muokataan ennen julkaisua.

Meillä on nollatoleranssi alatyyliselle ilmaisulle, henkilöön käyvälle arvostelulle ja vihamielisyydelle. Emme julkaise kommentteja, joiden ainoa sisältö on negatiivinen mielipide vailla perusteluja. Jätämme julkaisematta myös ne kommentit, joissa ei lainkaan piitata oikeinkirjoituksesta kuten isoista alkukirjaimista tai välilyönneistä.

Kiitos etukäteen rakentavasta kommentistasi!

Etusivullamme juuri nyt: