Byrokratiapingis päättymässä – vedenpinta nousee vielä loppukesäksi

Kesä on ihailtu Pomarkussa puolikuivaa jokiuomaa. Nyt tilanteen pitäisi muuttua.

Asseri Heervä
Byrokratiapingis päättymässä – vedenpinta nousee vielä loppukesäksi

Pomarkun keskustassa on tänä kesänä melkeinpä voinut astella joen poikki.

Tuuli Heervä

POMARKKU Ajatus oli hyvä. Pomarkun kunnanvaltuusto varasi määrärahan, jonka turvin voitaisiin ottaa kunnan hoidettavaksi Kyläkosken ja Laurin tammen padot kesäkaudeksi 2017.

Tarkoituksena on turvata patojen yläpuolinen vedenkorkeus ja sitä kautta niin Pomarkunjoen maisema-arvot, vapaa-ajan asuntojen käyttö kuin joen muukin virkistyskäyttö. Kaikkia miellyttävää vedenkorkeutta ei ole viime vuosina tuntunut löytyvän, ja patojen hoidosta on kuultu monta mielipidettä.

Hankalaksi on nyt osoittautunut asian pitkä valmisteluaika. Jälkiviisaana on todettava, että toimeen olisi kannattanut ryhtyä jo talvella.

Toukokuussa valmisteltiin esisopimus kunnan ja koskioikeudet omistavan Pomarkun Koski Oy:n välillä. Allekirjoittamaan päästään kuitenkin vasta nyt elokuussa.

Samalla aikataululla on luvassa sopimus kunnan ja aliurakoitsijana patoja hoitavan tahon välillä. Sekin asia on lennellyt ees taas hallinnon pingispöydällä.

Tekninen lautakunta sai toukokuun puolivälissä tehtäväksi kilpailuttaa patojen hoidon. Näin tehtiin ja saatiin yksi tarjous. Kokonaishinta ylitti kuitenkin muutamalla tuhannella eurolla lautakunnan käyttöön annetun määrärahan eli yhteensä 6 000 euroa materiaaleihin ja palvelujen ostoon. Niinpä lautakunta palautti kesäkuun puolivälissä asian lisärahatoivein kunnanhallitukselle.

Kunnanhallitus totesi, että pysyvän toimivan käytännön luominen patojen hoitoon on kyllä hyvin tärkeää kirkonkylän miljöön ja joen yläjuoksun virkistyskäytön kannalta. Samoin olisi veden saaminen jo muutaman vuoden kuivana olleeseen Myllyjuopaan, muun muassa Myllyvainion rivitalotonttien markkinoinnin kannalta.

Tuuli Heervä
Myllyjuovassa veden pitäisi virrata kivilatomuksen yli. Juopa on ruohottunut, mutta perkaustöihin ei ehditä tällä hoitokaudella.

Myllyjuovassa veden pitäisi virrata kivilatomuksen yli. Juopa on ruohottunut, mutta perkaustöihin ei ehditä tällä hoitokaudella.

Hallitus palautti asian kuitenkin lautakuntaan ilman lisämäärärahaa ja ohjeisti yhdistämään patojen hoidossa kunnan oman työn ja ostopalvelut, niin että valvonta suoritettaisiin kunnan toimesta.

Tekninen lautakunta pyysi 4 toimijalta tuntipohjaiset tarjoukset.

Millä tolalla asia nyt on, vs. tekninen johtaja Jari Marttila?

–Olemme tosiaan allekirjoittamassa sopimukset aliurakoitsijan ja Pomarkun Koski Oy:n kanssa. Aliurakoitsijan tehtäviin kuuluu jatkossa muun muassa laittaa neulat hoitokauden alussa ja poistaa ne sen lopussa. Tehtäviin kuuluvat myös patojen tarvittavat säätötoimenpiteet. Ely-keskukselta tulee ilmoituksia ja ohjeistusta, jos on odotettavissa merkittäviä muutoksia vesistön vedenkorkeuksissa.

Toimiin padoilla on ryhdytty jo nyt kunnan erillisiin toimeksiantoihin perustuen. Laurin padolla aloitettiin maanantaina valmistelevat työt neulojen asentamiseksi. Neuloihin veistetään myös pullonkaulamainen muoto säännöstelyn avittamiseksi.

Asseri Heervä
Laurin padolla aloitettiin maanantaina kunnan erillisenä toimeksiantona työt neulojen asettamiseksi.

Laurin padolla aloitettiin maanantaina kunnan erillisenä toimeksiantona työt neulojen asettamiseksi.

Kun työ on valmis, veden pitäisi nousta padon yläpuolella ja virrata myös Myllyjuopaan.

–Noin 650 metriä pitkän juovan keskimääräinen vedenkorkeus on noin metri, kun Laurin padolla ollaan viranomaisten asettamassa yläkorkeudessa, Marttila sanoo.

Laurin padolla maksimikorkeus on 40 metriä ja Kyläkoskella 37,5 metriä merenpinnasta.

Kyläkoskelle on tulossa uudet neulat. Puutavaran pitäisi saapua maanantaina ja sen jälkeen kunnan työntekijät muotoilevat puutavaran.

–Veden pinta Kyläkoskellakin nousee elokuun aikana, Jari Marttila sanoo.

Uusiin neuloihin kuluu nyt noin 2 000 euroa. Hoitokustannukset riippuvat osin loppukesän säistä.

Uimahousut kannattaa siis edelleen pitää esillä ja veneet rannan tuntumassa. Pitkän prosessin päätteeksi loppukesällä nautitaan vielä joesta. Toivottavasti systeemi tuli hiottua valmiiksi ja ensi vuonna homma pyörähtää käyntiin heti alkukesällä, jos valtuusto myöntää hoitotyöhön määrärahan.


Kirjoita kommentti

Perustele, kirjoita selkeästi, älä vähättele ihmisiä, ÄLÄ HUUDA. Pysy aiheessa ja muista käytöstavat. Kommentit luetaan ja tarvittaessa muokataan ennen julkaisua.

Meillä on nollatoleranssi alatyyliselle ilmaisulle, henkilöön käyvälle arvostelulle ja vihamielisyydelle. Emme julkaise kommentteja, joiden ainoa sisältö on negatiivinen mielipide vailla perusteluja. Jätämme julkaisematta myös ne kommentit, joissa ei lainkaan piitata oikeinkirjoituksesta kuten isoista alkukirjaimista tai välilyönneistä.

Kiitos etukäteen rakentavasta kommentistasi!

Etusivullamme juuri nyt: