Pääkirjoitus: Veroratkaisu tarkoittaa vyön kiristämistä

Jarkko Ambrusin

Pomarkun valtuusto päätti olla kajoamatta veroprosenttiin. Myös kiinteistöveroprosentti pysyy ennallaan.

Päätös tarkoittaa käytännössä sitä, että Pomarkun kunnan talous ei ole tasapainossa. Vaikka kunnan kokonaistalous on toistaiseksi kohtuullisessa jamassa, yli varojen eläminen ei voi olla kauaskantoinen polku.

Valtuuston päätökseen lisättiin ponsi, joka velvoittaa etsimään ensi vuoden talousarvioon 150 000 euron säästöt ja valmistelemaan talouden tasapainottamisohjelman vuoden 2019 talousarvion valmisteluun.

Mistä pieni kunta löytää kohtuullisen mittavat säästöt? Ainakaan tällä hetkellä ei näytä siltä, että säästöä voisi ottaa pelkästään yhdestä toiminnosta. Edessä on siis todennäköisesti juustohöyläkuuri. Kun säästöjä otetaan vähän joka paikasta, kurjuus leviää laajemmalle, mutta lievempänä.

Pomarkussa tehtiin veroprosentissa sama päätös kuin Siikaisissa. Poliittiset päättäjät torppasivat kunnanjohtajan korotusesitykset. Käytännössä ensi vuonna on pärjättävä nykyistä pienemmällä rahapotilla.

Verojen korottaminen ei ole koskaan helppo ratkaisu. Kerran korotetut prosentit laskevat harvoin aiemmalle tasolle.

Valmistelussa olevat sote- ja maakuntauudistukset tuovat päättäjille lisää vaikeuskerrointa. Kukaan ei tiedä, milloin uudistukset tapahtuvat, ja miten ne vaikuttavat kuntiin. Veroja ei haluta korottaa. Päätöksen kanssa on elettävä ja alettava miettiä säästökohteita.


Kommentit (1)

  • Nimetön

    Suurin ongelma näissä pikkukunnissa taitaa olla puute veronmaksajista. Hallintokulut tahtovat kuormittaa pikkukuntia rankemmin kuin suuria taajamia, koska pienituloisia veronmaksajia asuu pikkukunnissa asukasmäärään nähden suhteelliseti enemmän.
    Varmaankin lähivuosina taas aletaan miettiä kuntaliitoksia. Tuskin valtiovaltakaan enää montaa vuotta jakaa avustuksia, koska liitokset ovat ainoa vaihtoehto saada tilanne pysyvästi hallintaan.

Kirjoita kommentti

Perustele, kirjoita selkeästi, älä vähättele ihmisiä, ÄLÄ HUUDA. Pysy aiheessa ja muista käytöstavat. Kommentit luetaan ja tarvittaessa muokataan ennen julkaisua.

Meillä on nollatoleranssi alatyyliselle ilmaisulle, henkilöön käyvälle arvostelulle ja vihamielisyydelle. Emme julkaise kommentteja, joiden ainoa sisältö on negatiivinen mielipide vailla perusteluja. Jätämme julkaisematta myös ne kommentit, joissa ei lainkaan piitata oikeinkirjoituksesta kuten isoista alkukirjaimista tai välilyönneistä.

Kiitos etukäteen rakentavasta kommentistasi!

Etusivullamme juuri nyt: