Pomarkussa koulunkäyntiohjaajille jatkoaika – PoSan siistijöiden sopimus katkolla

POMARKKU Kunnanhallitus antoi maanantaina luvan kahden koulunkäyntiohjaajan palkkaamiseen. Vakituisiin toimiin ei kunnalla ole varaa, joten töitä on molemmille luvassa vain lukuvuodeksi 2017–2018.

Koulunkäyntiohjaajia on Pomarkussa tällä hetkellä kuusi ja kaikille on riittävästi töitä. Näin ollen jatkuvuuden takaamiseksi kunnan sivistystoimi pitää tärkeänä, että määräaikaiset pestit vakinaistettaisiin kohtuullisessa ajassa lakivelvoitteet huomioiden.

Pomarkku sanoo irti siivoussopimuksen PoSan kanssa. Irtisanomisaika on 12 kuukautta. Kyseiset kolme siistijää ovat jäämässä syksyyn mennessä eläkkeelle. Kunnanhallitus katsoo tilanteen uudelleen, kun tiedetään, millaisella kokoonpanolla PoSa ja maakunnallinen organisaatio laitoshuoltoa aikovat järjestää.

Vuoden aikana rekrytointeja voi nyt tehdä osittain sitä mukaan, kuinka henkilöstö eläköityy. Valtuusto selvittää myös siivoustoimen ulkoistamismahdollisuuksia.


Kirjoita kommentti

Perustele, kirjoita selkeästi, älä vähättele ihmisiä, ÄLÄ HUUDA. Pysy aiheessa ja muista käytöstavat. Kommentit luetaan ja tarvittaessa muokataan ennen julkaisua.

Meillä on nollatoleranssi alatyyliselle ilmaisulle, henkilöön käyvälle arvostelulle ja vihamielisyydelle. Emme julkaise kommentteja, joiden ainoa sisältö on negatiivinen mielipide vailla perusteluja. Jätämme julkaisematta myös ne kommentit, joissa ei lainkaan piitata oikeinkirjoituksesta kuten isoista alkukirjaimista tai välilyönneistä.

Kiitos etukäteen rakentavasta kommentistasi!

Etusivullamme juuri nyt: