Yli 100 kilometriä sähköverkkoa maan alle Noormarkussa

Hanna Leppänen
Yli 100 kilometriä sähköverkkoa maan alle Noormarkussa

Maakaapelointi parantaa sähkönjakelun luotettavuutta. Arkistokuva Luvialta vuodelta 2013.

Piia Koskiahde

Caruna siirtää maan alle noin 104 kilometriä keskijännitteistä sähköverkkoa Noormarkussa. Maakaapelointi parantaa sähkönjakelun varmuutta noin 2 160 asiakkaalle. Hanke työllistää noin 58 henkilöä ja maksaa noin 5,8 miljoonaa euroa.

Kaivutyöt aloitettiin viime kuussa, ja ne kestävät arvion mukaan marraskuuhun. Maakaapeli vedetään laajalla alueella Noormarkun ja Söörmarkun ympäristössä, taajamissa sekä maaseudulla. Vanha verkko puretaan ensi syksyn ja talven aikana.

–Viemme Porissa maan alle noin 104 kilometriä keskijännitekaapelia ja rakennamme noin 114 ympäristöystävällistä puistomuuntamoa. Lisäksi lisäämme sähköverkkoon automaatiota, jotta vianpaikannus nopeutuu ja sähköt saadaan palautettua nopeammin vikatilanteessa. Näillä kaikilla toimilla parannamme huomattavasti asiakkaidemme sähkönjakelun toimitusvarmuutta, kertoo hankepäällikkö Joonas Hämäläinen.

Carunan Porin työkohteiden urakoitsijakumppani on Netel Oy. Teiden varsilla kulkee urakoitsijan kaivinkoneita ja muuta ajoneuvokalustoa upottamassa kaapelia ojaan, mikä voi paikoin aiheuttaa tilapäisiä liikennejärjestelyjä työmaiden lähistöllä.

Porin maakaapelointiprojekti on osa Carunan investointeja sähköverkkoon Etelä-, Lounais- ja Länsi-Suomen, Pohjois-Pohjanmaan, Pohjois-Suomen sekä Satakunnan verkkoalueilla. Tavoitteena on, että Carunan 82 000 kilometrin mittainen verkko on saneerattu vuoteen 2028 mennessä.

Maakaapeloinnin lisäksi Caruna parantaa sähköverkon luotettavuutta myös muilla teknisillä ratkaisuilla sekä hoitamalla sähkölinjojen lähellä olevia metsäalueita.

Ajantasaiset tiedot valmistuneista sekä käynnissä ja suunnitteilla olevista verkonparannusprojekteista löytyvät projektikartasta Carunan nettisivuilta.


Kommentit (1)

  • Nimetön

    Miksi ei vedetä samalla valokuitua? Noormarkussa edelleen heikot yhteydet.

Kirjoita kommentti

Perustele, kirjoita selkeästi, älä vähättele ihmisiä, ÄLÄ HUUDA. Pysy aiheessa ja muista käytöstavat. Kommentit luetaan ja tarvittaessa muokataan ennen julkaisua.

Meillä on nollatoleranssi alatyyliselle ilmaisulle, henkilöön käyvälle arvostelulle ja vihamielisyydelle. Emme julkaise kommentteja, joiden ainoa sisältö on negatiivinen mielipide vailla perusteluja. Jätämme julkaisematta myös ne kommentit, joissa ei lainkaan piitata oikeinkirjoituksesta kuten isoista alkukirjaimista tai välilyönneistä.

Kiitos etukäteen rakentavasta kommentistasi!

Etusivullamme juuri nyt: